Riikka Korkiamäki, Kirsi Pauliina Kallio, Pia Bäcklund, Elina Stenvall ja Jouni Häkli (2015, 224 -225) kirjoittavat, että myönteisen tunnistamisen ajattelutavassa lähdetään liikkeelle arjen olemassa olevista yhteisöistä, joissa voimaantuminen nähdään merkittävänä tekijänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Yksittäisiin lapsiin, nuoriin ja heidän ongelmiinsa kohdistuvien toimenpiteiden sijaan myönteinen tunnistaminen tähtääkin kaikkien lasten ja nuorten toimijuuden vahvistamiseen. Tuen antamisen ja saamisen lähtökohtana toimii tunnistamisen sosiaalinen dynamiikka, joka sisältää tutustumisen, tunnustamisen ja tukemisen ulottuvuudet. He jatkavat, että myönteisen tunnistamisen mukaisesti toimiminen edellyttää kaikilta osapuolilta yhdenvertaisen ihmisarvon tunnustamista ja erilaisuuden ymmärtämistä inhimillisenä ulottuvuutena. Tällöin ammatillisissa käytännöissä kohtaavat yhdenvertaiset ihmiset, joilla kaikilla on puutteensa, tarpeensa ja vahvuutensa.

Lisäksi Korkiamäki & kumppanit kirjoittavat artikkelissaan ”Arjen osallisuuden tunnistaminen varhaisena tukena” 2014 myönteisestä tunnistamisesta seuraavasti:

”Kehittämässämme myönteisen tunnistamisen ideassa olennaista onkin, että se ei pyri erottelemaan lapsia ”tuettaviin” ja ”muihin” vaan olettaa, että jokainen ihminen kaipaa tukea, tunnistetuksi tulemista ja tunnustuksen saamista arjessaan. Kaikkia arkiympäristöjen toimijoita pidetään lähtökohtaisesti kykenevinä tunnistamaan toisiaan ja antamaan tunnustusta toistensa teoista yksilöllisesti ja kollektiivisesti. Idean lähtökohtana on yhteisöllinen elämä keskinäiseen tunnistamiseen perustuvina suhteina, jossa oikein tunnistaminen tuottaa itsekunnioitusta, itsearvostusta ja itsetuntoa; väärin tunnistaminen puolestaan epäoikeudenmukaisuuden ja arvottomuuden kokemuksia”.

Myönteinen tunnistaminen jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen – tutustumiseen, tunnistamiseen ja tukemiseen. Kaikki käy koulua –toimintamallissa tutustuminen nuoriin lähtee jo haastatteluvaiheesta. Nuori tapaa ryhmän ohjaajat ja ryhmän ohjaajat pääsevät kertomaan ryhmästä nuorelle ja vastaamaan tämän kysymyksiin. Nuori päättää itse keskustelun jälkeen valitseeko hän tämän aineen vai ei. Toimintamalli mahdollistaa sen, että tutustumiseen on aikaa ja tutustuminen voi jatkua jokaisella ryhmäkerralla aamupalakeskustelujen ja fiiliskierrosten avulla koko toiminnan ajan.

Tunnustaminen mahdollistuu sekä toimintamallin rakenteiden että ohjaajien erilaisten koulutustaustojen ja – osaamisen monipuolisuuden vuoksi. Ohjaajat oppivat yhdessä tekemisen kautta uusia tapoja toimia. Korkiamäki (2015, 131) kirjoittaa, että jokainen nuori tarvitsee kokemuksen siitä, että on hyvä ja pärjää. Hän jatkaa, että myönteisen tunnistamisen näkökulmasta nuorten tukeminen on mahdollista vain hänelle merkityksellisten asioihin tutustumisen ja niiden subjektiivisen arvon tunnustamisen kautta (Korkiamäki 2015, 131).

Nuoren tukeminen helpottuu tutustumisen ja tunnistamisen jälkeen. Nuoret pyytävät itsekin apua ja kertovat omista huolistaan kun luottamus on syntynyt. Tukea voi antaa joko kasvuryhmän ohjaajat mutta myös ryhmän muut nuoret.

Myönteisen tunnistamisen menetelmällä saatetaan ennaltaehkäistä varhaisen puuttumisen tarvetta